11/10/2012

jääneet ovat auringonnousut peltikaton alla.

auringon noustessa olemme vielä valveilla. olet vähäpukeinen ja komea. kasvosi ovat luiset mutta pehmeät, tukkasi ylikasvanut. olisit ollut uskomaton alku rakkaudelle, jäit kuitenkin kauas rakkaudesta.

11/07/2012

kun taivas laulaa, itkee ja hymyilee.

on ihanaa saada kehuja hyvästä asiakaspalvelusta, siitä että moikkaa parhaansa mukaan jokaista asiakasta. tänään tää mimmi oli ihan urakalla kassalla. tykkään olla duunissa fidassa. ostin tänään super ihanan ja aika pitkän mekon. ei yhtään mun tyylinen, mutta eipähän mulla oikein mitään tiettyä tyyliä olekaan. nyt kuppi teetä duunipäivän päätteeksi ja pian lähden hakemaan ruokaa.

11/06/2012

olen jo mennyt, vaikka lähden vasta viikon päästä.

metsolta tarttui mukaan jenni haukion runokirja nimeltään paitasi on pujahtanut ylleni, henry ahon kauhukirja tappamisen taide ja inger-mari aikio-arianaickin runokirja nimeltään maailmalta tähän. odotan innolla mitä tuleman pidää, varsinkin noiden runokirjojen suhteen ! maistoin eilen lakritsiteetä, mutta siinä oli kanelia, joten en voinut sietää moista. chaitee on ainut, missä kaneli on siedettävää. pidän eilen ostamastani laukusta ja vadelmasopasta. eilen käytiin hymypojan kanssa moikkaamassa ankka-ystäväämme ratinassa. tuuli oli kova ja mun ajatukset on aika kaukana. toisaalla. eiliset kuvaukset oli nopeesti ohi, tarvittiin vain viis ottoa. fidalla työskentely on mukavaa ja työkaverit tosi kivoja. tää mimmi on yhtä hymyä ja pian tää lähtee liatsuun jälleen.

11/05/2012

kirpparihiiren päivä numero yksi.

muutama vaatekappale tarttui tänäänkin mukaan fidalta. sieltä tekee hurjan ihania löytöjä niin iisisti että melkein pelottaa ! eka duunipäivä meni aika iisisti ja mut opetettiin jo kassalle. mulla olis tänään viellä tanssikoitos edessä. kuvausten jälkeen moikkamaan hymypoikaa. katsoin tänään salkkarit ja pukeuduin kylmän sävuiseen ruskeaan. ostin lattiatyynyn ja mulla on ehkä hieman stressin poikasta koreografian loppuunsaannin suhteen. bossa novaa on tullut kuunnteltua astetta reilummin. mulla oli kamalan kiireinen, mutta silti ihanan chilli viikonloppu. viimeviikolla koulu tarjosi kebableipiä, nam ! söin eilen kiinalaista ja olin äkäinen. italialainen jäätelöpleissi ei ollutkaan auki. huomenna nappaan hymyni lisäksi mukaan myös jotain evästä.